Kaunis väliaikainen

Mikko Toppala

Kirsi Ahonen


Kun perhe kasvoi, eikä kriteerejä täyttävää taloa löytynyt ajoissa, perhe muutti väliaikaisesti vuokralle Helsingin Kaivopuistoon. Suuri osa vanhan kodin huonekaluista pakattiin varastoon odottamaan pääsyään uusiin, väljempiin tiloihin. Vuokrakolmio päätettiin sisustaa niin, että siihen hankitut tavarat sopisivat saumattomasti saman katon alle jo olemassa olevien kanssa, kunhan uusi koti löytyisi. Sisustussuunnittelija Mikko Toppala löytyi yhteisten ystävien kautta ja hänet pyydettiin apuun kokoamaan kokonaisuus, jonka osaset toimisivat sekä erillään että myöhemmin yhdessä.

Lue koko juttu
Kaunis väliaikainen

Kaunis väliaikainen

Pari vuotta sitten peruskorjatun, vuonna 1927 rakennetun jugendtalon pinnat, keittiö ja kylpytilat oli uusittu peruskorjauksen yhteydessä, joten niihin Mikko Toppalan ei tarvinnut kajota alkaessaan suunnitella asiakkaidensa toivomaa vaaleaa, skandinaavista kokonaisuutta. Jälkikäteen Mikko luonnehtii projektia yhdeksi uransa nopeimmista.
– Asiakkailla ei ollut aikaa kierrellä kaupoissa, vertailla tavaroita ja pähkäillä asioiden kanssa, vaan he luottivat minuun täysin ja tilasivat minulta koko paketin, Mikko kertoo.
– Kävin heidän vanhassa kodissaan, näin sen tyylin ja sain selkeän kuvan siitä, millainen tästä kodista haluttiin. Tein suunnitelman alle viikossa ja se meni läpi sellaisenaan. Sitten shoppailtiin armottomasti pari päivää, tuotiin koko kuorma tänne ja järjesteltiin koti valmiiksi. Asukkaat ovat uuteen kotiinsa erittäin tyytyväisiä. Lopputuloksesta näkee, ettei se ole monen mielipiteen kompromissi, vaan varmalla maulla tehdyt valinnat muodostavat ehjän kokonaisuuden. Tuloksen lisäksi myös itse prosessi saa asukkailta kiitoksen.
– Mikko esitteli meille valmiin paketin, jonka kaikki osaset sopivat toisiinsa. Vaatii ammattilaisen visuaalista silmää osata hahmottaa ehyt kokonaisuus erillisistä, yksittäisistä tavaroista. Meidän ei tarvinnut jahkailla liian monien vaihtoehtojen välillä eikä etsiä yhdistelmiä yrityksen ja erehdyksen kautta. Ammattilaisen puoleen kääntyminen oli ehdottomasti fiksu ratkaisu, jota suosittelen lämpimästi muillekin, perheen äiti kertoo.

Sulje
 
Valantin nahkainen Syli- sohva teetettiin mittatilauksena. Sohvan istuinsyvyyttä lisättiin, joten nyt sohvalle mahtuu vierekkäin makoilemaan. Patinoitunut matto ja lattiatyyny yhdessä kiiltävien modernien pintojen kanssa tuovat tilaan mielenkiintoista jännitettä. Tom Dixonin sisältä kullattu suuri kattovalaisin vangitsee katseen.

Valantin nahkainen Syli- sohva teetettiin mittatilauksena. Sohvan istuinsyvyyttä lisättiin, joten nyt sohvalle mahtuu vierekkäin makoilemaan. Patinoitunut matto ja lattiatyyny yhdessä kiiltävien modernien pintojen kanssa tuovat tilaan mielenkiintoista jännitettä. Tom Dixonin sisältä kullattu suuri kattovalaisin vangitsee katseen.

Lopputuloksesta näkee, ettei se ole monen mielipiteen kompromissi, vaan varmalla maulla tehdyt valinnat muodostavat ehjän kokonaisuuden.
 

Koti esitelty Kauniit kodit -lehdessä 2 / 2014