Kartanoelämää Kustavissa

Kartanoelämää Kustavissa

Ulla Reunanen

Anna Kauhala


Turun saaristossa kauniin maisemareitin varrella sijaitsevalla Kustavin saarella kohoaa komea Laupusten kartano. Myöhäisjugendia edustava 700 neliön rakennus on nähnyt yhtä ja toista pitkän historiansa aikana, ja saaristossa aina läsnä oleva meri on jättänyt siihen lähtemättömät jälkensä. Nyt kartano on saanut uuden elämän arkkitehti Ulla Reunasen käsissä.

Lue koko juttu
Kartanoelämää Kustavissa

Kartanoelämää Kustavissa

Laupusten kartanon ensimmäinen omistaja oli ritari Niilo Kurki, joka rakennutti sen huomenlahjaksi morsiamelleen Cecilia Filipintyttärelle vuonna 1402. Myöhemmin kartano siirtyi Naantalin luostarin omistukseen, ja sittemmin sen asukkaisiin ovat lukeutuneet niin tullimies, lääninviskaali kuin agronomikin. Kartanossa on elänyt myös lukuisia laivanvarustajia, sillä Kustavi oli purjelaivojen aikaan tärkeä satama, josta lähti myös merkittävä merireitti Tukholmaan. Vanha päärakennus paloi vuonna 1918, ja uusi kartano kohosi sen paikalle seuraavana vuonna, heti kansalaissodan päätyttyä. Suomalaista arkkitehtuuria leimasi verisen sisällissodan molemmin puolin hyvin isänmaallisesti värittynyt kansallisromanttinen tyylisuunta, ja poliittiset värit, kuten punainen, olivat pannassa. Tuohon aikaan Laupusten kartanoa hallitsi Juho Aula, joka oli aikaan nähden varsinainen hurjapää. Hän ei piitannut siihen asti Suomessa vallinneesta kansallisromanttisesta rakennustaiteen suunnasta, vaan haki vaikutteita Tukholmasta ja Keski-Euroopasta. Aula rakennutti palaneen talon tilalle symmetrisen kivikartanon, jonka käytävillä hienot mamsellit ja herrasmiehet sitten vaeltelivat. Kartanon paksuja kiviseiniä peitti vaalea rappaus, ja nykyisen punaisen peltikaton tilalla oli tiiltä. Kaiken yläpuolelle kohosi kartanon torni, josta tähystettiin merelle. Meri oli saaristolaisille elinehto, joka toi rannoille niin sotajoukot, kauppiaat kuin kieltolain aikana hämärissä puuhissa liikkuneet salakuljettajatkin. Torneille oli näin saaristossa todellinen tarve. Kun kartanon ostanut yrittäjäpariskunta vuonna 2006 pestasi arkkitehti Ulla Reunasen uudistamaan vanhaa rakennusta, Juho Aulan rakennuttamasta herraskartanosta oli jäljellä vain muisto. Kartano oli päätynyt 1900-luvun puolessa välissä Turun kaupungin alkoholistiparantolaksi, siellä oli ollut järjestö- ja majoitustoimintaa, eikä sen perintöä ollut kunnioitettu. Tekemistä oli valtavasti, mutta Reunanen otti haasteen vastaan, ja tämän vuoden heinäkuussa juhlittiin kartanon valmistumista.

Muovimattoja ja loisteputkia
Reunasen tullessa mukaan projektiin talotekniikka oli jo tehty, mutta muuten kartano oli alaston, ja pystyssä olivat vain seinät, katto ja välipohjat. Uudet omistajat eivät säilyttäneet mitään, sillä joku rakennuksen aiemmista omistajista oli aikanaan purkanut lähes kaikki vanhat sisustuselementit. Kartano oli kuin 1970-luvun painajaisesta: lastulevystä rakennetussa keittiössä oli laitoskoneet, lattioita peitti muovimatto ja kellariin oli rakennettu vedenpuhdistamo. Toisin kuin toivottiin, muovimaton alta ei paljastunut kaunista lautalattiaa, vaan valtavasti täyteainetta, ja ainoa muisto kerran seiniä koristaneista tapeteista löytyi erään kaiteen takaa. Sinisävyinen lintu-kasviaiheinen seinäpaperin palanen vei ajatukset William Morrisin (1834– 1896) suunnittelemiin kuoseihin, ja se ja kartanon arkkitehtuuri olivat ainoat johtolangat, kun rakennusta ryhdyttiin kunnostamaan entiseen loistoonsa. – Laupusten kartanon sisustaminen oli tyylillisesti hyvin vaativaa, sillä Suomen muut kivikartanot ovat vanhempia. Kartanon suunnitteluaikaan Suomeen virtasi vielä vaikutteita keskieurooppalaisesta jugendista, mutta sen rakentamisaika alkoi olla jo tyylien murroskautta, Reunanen kertoo. Kartanon tyyli on perua 1920-luvulta, mutta historian kunnioittamisen lisäksi moni muukin seikka vaati suunnittelijan huomiota. Omistajat halusivat luoda kartanoon kodinomaisen ilmapiirin nykyajan vaatimuksista tinkimättä. Koska kartano on tarkoitettu vuokrakäyttöön, sisustuksen piti lisäksi miellyttää monen ihmisen silmää ja materiaalien olla kestäviä ja helppohoitoisia. Tässä kohtaa apuun astui Marickenin Marjatta Tuomes. Lähes kaikki kartanon tekstiilit ja tapetit otettiin liikkeen valikoimista, ja ne saatiin sopimaan saumattomasti yhteen kuoseja ja värimaailmaa tarkasti pohtimalla.

Käsityötä ja kaakeliuuneja
Vanhan rakennuksen uudistaminen vaati valtavasti käsityötä ja ammattitaitoa. Kartanon lattiaa koristaa Ulla Reunasen suunnittelema massiivipuuparketti, joka toteutettiin käsityönä. Parketin kuvio on erilainen eri kerroksissa, ja siinä käytettiin neljää eri puulajia: tammea, pähkinää, mahonkia ja vaahteraa. Yläkerran perinteiset kalanruotokuviot ladottiin paikalleen, mutta alakerran lattia tehtiin valmiiksi yhdistetyistä paloista. Kylpyhuoneiden koristelaatat valmistettiin käsin Uudessa-Seelannissa, ja pesutilojen kalusteet toteutti puuseppä Jussi Sutela. Hän veisti myös kartanon massiivisen pääoven uudelleen – mallina oli valokuva vuodelta 1946. Rakennuksen kauniit väliovet olivat kaikeksi onneksi säilyneet edellisten omistajapolvien uudistusvimmasta huolimatta. Nekin kertovat menneen maailman hengestä: herrasväen puolelta ne on koristeltu taidokkaasti, mutta palvelusväen puoli on koruttomampi. Kartanon uudet omistajat olivat tottuneet etsimään vanhoja tavaroita jo aikaisemmin, ja suurin osa kalusteista huudettiin joko Huuto.netistä tai perinteisistä huutokaupoista. Voisi luulla, että lähes jokaisen huoneen nurkkaa lämmittävät kauniit kaakeliuunit ovat olleet paikallaan aina, mutta totuus on toinen. Salien kakluunit valmistettiin Paimiossa käsityönä vanhoja perinteitä kunnioittaen, ja loput rouva hankki yksitellen Suomen lisäksi Ruotsista ja Saksasta. – Uunit oli pakattu pahvilaatikoihin, ja kaupat tehtiin pelkän kuvan perusteella, rouva muistelee nauraen. Viisi vuotta rakennustyömaana ollut kartano seisoo nyt kauniina vehreän puutarhan keskellä. Rakennusjätteet on siivottu, tavarat aseteltu paikoilleen ja huoneet valmisteltu uusia vieraita varten. Luulisi, että kartanossa kummitteleva henkikin on ainakin hetken hiljaa ja tyytyväinen. Ken tietää, vaikka kyseessä olisi jopa Kustavin kuuluisin asukas, Laupusten pihapiirissä syntynyt kirjailija Volter Kilpi.

Sulje
 

Alakerran suuren salin vaalea värimaailma avartaa tilaa entisestään. Kauniita erkkeri-ikkunoita koristavat silkkiverhot, ja Romon tapetin jugendia mukaileva kuvio sitoo esineet yhteen. Valoa tilaan luovat espanjalaiset takorautaiset kynttiläkruunut, jotka on sähköistetty.

Upea aula toivottaa tulijan tervetulleeksi. Pääovesta ei alun perin kuljettu suoraan aulatilaan, vaan nykyisen oviaukon paikalla oli kiviseinä, ja sisään käytiin seinän molemmilta sivuilta. Lattian laatat ovat Erikstonen graniitteja. Seinien alaosan ja portaiden kivimosaiikki on Grafellin valikoimista. Takaseinän vasemmanpuoleisesta oviaukosta kuljetaan käytävään, joka yhdistää keittiön ja ruokasalin, ja oikealta noustaan yläkertaan. Portaiden tammipinnat ja -kaiteen teki kustavilainen erikoispuuseppä ja moniosaaja Markku Leino. Aulan takassa talvisin palava tuli luo suureen tilaan lämpöistä tunnelmaa.

 
Pohjakerroksessa oli aiemmin lipeällä toimiva vedenpuhdistamo. Uudet omistajat halusivat kuitenkin liittää kartanon kunnalliseen vesihuoltojärjestelmään, ja viileästä kallion suojaamasta tilasta tuli viinikellari.
 

Koko juttu luettavissa Kauniit kodit -lehdestä 8 / 2011.